"Kehitysvammaisten ja autismin kirjoon kuuluvien henkilöiden psykiatriset ja neuropsykiatriset palvelut"
http://vammaispalveluhanke.eteva.fi/101#.ULGn0GfF0it
Ylilääkitys – vaiettu ongelma on otettava puheeksi
Neljä tyypillistä esimerkkiä ylilääkityksestä
Omainen kohtaa ylilääkityksen esimerkiksi viedessään kehitysvammaisensa intervallille Rinnekotiin kymmenen muun täysin autettavan joukko yhden hoitajan hoidettavaksi. Ilman lääkkeiden myötävaikutusta hoito ei onnistu. Kunnat ostavat palvelun edullisesti.
Kouvolassa Kuusaan kuntoutuskeskuksessa vallitsi pari vuotta sitten erityisen lääkemyönteinen kulttuuri. Autistiselle kehitysvammaiselle nuorelle aloitettiin kyseenalainen klotsapiini-lääkitys, mikä edellyttää muun lääkityksen alasajoa. Äkisti huonontuneiden veriarvojen vuoksi vasta aloitettu klotsapiini jouduttiin ajamaan nopeasti alas, jolloin alkoivat kouristelut, mikä johti sairaalaan. Nuorella ei ole epilepsiaa. Sairaalassa häntä hoitaneet virolaiset ja venäläiset lääkärit, jotka ovat tottuneet koviin lääkityksiin, ihmettelivät edelleen päällä olevaa runsasta lääkekoktailia.
Minulla on perhekohtainen kokemus Rinnekodista. Alaikäiselle annettiin EEG-tutkimuksen esilääkkeenä kloraalihydraattia vanhemmille kertomatta. Kloraalihydraattia käytetään myös rauhoittamistarkoitukseen väkisin juottamalla.
Vammaisten palveluasumisessa käytöshäiriöt hoidetaan liian usein lääkkeillä, vaikka tiedetään syyn olevan ympäristössä ja kommunikaation puutteissa.
Mitä ylilääkintä on ja mistä johtuu?
Maallikkona määrittelen ylilääkityksen eli kemiallisen kaltoin kohtelun henkilön lääkitsemisenä tilanteessa, jossa muilla menetelmillä ja vähemmällä lääkitsemisellä päästäisiin asiakkaan kannalta samoihin tai parempiin tuloksiin.
Edelleen maallikkona näen kehitysvammaisten ja autistien ylilääkitykseen tärkeimpinä syinä kustannusten minimoimisen, jolloin euro toimii hoidollisena ja lääketieteellisenä konsulttina, sekä kehitysvammalääketieteen vaatimattoman tason. Kolmantena tekijänä on lääketeollisuuden vaikutus. Kehitysvammalain §42, se lainsääntömme häpeäpilkku, on antanut tilaa huonoille käytännöille.
Mitä olisi tehtävä?
Jos ylilääkitys koetaan ongelmaksi, täytyy pohtia, miten sitä voitaisiin vähentää. Kunnille on kerrottava, että ostamalla halpaa, saatatte ostaa hoidon asemesta pelkkää lääkintää. Tätä viestiä ei kuitenkaan oteta kunnissa vakavasti, koska kehitysvamma-alaa edustavat tahot eivät tunnusta ylilääkinnän olemassaoloa saatikka sen haittoja. Tästä tilanteesta on päästävä eroon mm. avoimen kansalaiskeskustelun avulla.
Ihmisoikeudet vammaisten arkeen –verkosto tapasi kansanedustaja Aila Paloniemen alkusyksystä. Paloniemi tiesi kehitysvammalääketieteen tilasta puhutun akateemisissa päättävissä elimissä. Hänen mukaansa siellä ei ole nähty tarvetta panostaa kehitysvamma-alan koulutukseen. Oma käsitykseni on, että koulutuksen kehittämistarvetta ei tunneta, koska kentältä tulee viesti, että hyvin menee.
YK:n vammaissopimuksen ratifioinnin viivästyminen
Vuosikausia viivästyneeseen ratifiointiin en ole kuullut yhtään asiallista syytä. Väitän, että viivästymisen syy on kehitysvammalain §42 ja sen varjossa muotoutuneet huonot, mutta halvat hoitotavat, mm. ylilääkintä. §42 on luovuttava ennen ratifiointia, mutta halvoista hoitotavoista ei haluttaisi luopua. Ratkaisuksi on esitetty laillisten pakkokeinojen laajentamista koskemaan kehitysvammaisia. Mielestäni tätä nykyisten käytäntöjen sementointia ei voi hyväksyä, vaan uusien lakien on tuettava pyrkimystä parempien hoitotapojen kehittämiseen.
Lopuksi
Julkisuudessa esitetyt kielteiset kannanotot ihmisarvosta tai ns. alempiarvoisesta aineksesta ovat yleistyneet. Ne tuntuvat uhkaavilta ja viittaavat vammaisasioissa paljon läheisempään menneisyyteen kuin yleisesti yhteiskunnassa. Tämänkin vuoksi meidän on parannettava alan keskinäistä yhteistyötä ottamalla huomioon mm. ylilääkintää koskevat tosiasiat. Omaiset ovat valmiita antamaan tähän oman panoksensa.
25.11.2012
